Tällänen teksti lähti kuin telkkä pöntöstä tuolta Suomen Welsh Corgi Seuran foorumilta. Sitä sananvapautta ei todellakaan em. seurassa tunneta. Osikkona oli "Onko sanavapautta?"

Olen eronnut Suomen Welsh Corgi Seuran hallituksesta 29.09.2008.
Nyt kirjoitan rivijäsenenä ja valoitan syitä eroamiseeni.

Seuran nykyinen hallitus ei ole toiminut hyvän tavan mukaisesti.

Pöyristyttävään vuosikokouksen palaan vielä kahdessa asiassa, koska en ole sitä aikaisemmin kommentoinut.

Kokous oli hyvin harjoiteltu teatteriesitys, jota pääsin seuraamaan takarivistä aitiopaikalta. Näin ollen myös "kuiskaajien" osuus tuli minulle selväksi. Tiedotuskanava Corgiset valoitti kokouksessa käsiteltyjä raha-asioita seuraavalla lauseella: "Keskusteltiin edellisen hallituksen tili- ja vastuuvapaudesta, tarvittavien selvitysten mukaan suoritetaan saatavat, jonka jälkeen asia on kunnossa." Veikkaan, että jos lauseen on lukenut pikaisesti niin moni jäi siihen käsitykseen, että ex-puheenjohtaja on hoitanut suorituksensa. Kysehän oli vuosikokouksen farssin mittasuhteet saaneesta keskustelusta jonka (edelliseen viitaten) tarvittavien selvitysten mukaan olikin asia toisinpäin, ex puheenjohtajalla oli vielä saatavia Corgiseuralta, ei suinkaan maksettavaa Seuralle päin.

Tili- ja vastuuvapauden saamatta jäämisen takia olen kokenut olevani jäävi päättämään Corgiseuran asioista tällä kaudella. Tili- ja vastuuvapauden evääminen on jäsenistön epäluottamuslause hallitukselle ja koskee KOKO hallitusta. Tämä ei kuitenkaan Corgiseurassa pelannut kyseisellä tavalla, koska osa edellisen hallituksen jäsenistä jatkaa puhtaalla omallatunnolla nykyisessä hallituksessa. Varapuheenjohtaja, jota tili- ja vastuuvapauden myöntämättä jättäminen myös koski, valittiin uudestaan. Kummallista logiikkaa.

Itse en ole tähän päivään saanut pöytäkirjaa 5.8. tai 24.9. pidetyistä hallituksen kokouksista. Myöskään 24.9. pidetyn kokouksen päivämäärää ei ilmoitettu minulle ennen kuin 20.9. esityslistan muodossa. Ohessa kopio lähettämästäni sähköpostista kaikille hallituksen jäsenille. Vastausta en ole saanut. Lukukuittauksesta kuitenkin tiedän, että sähköpostini on mennyt perille.

Sent: Sunday, September 21, 2008 6:56 AM
Subject: Re: Swcs Hall.kokous 24.09.2008


Hei kaikille,

onkohan nyt jotain unohtunut?

Sain oheisen sähköpostin 20.9. Postissa on liitteenä kokouksen esityslista. SIIS MINKÄ KOKOUKSEN?

En ole tällä kaudella käynyt kokouksissa. Syy siihen on se, että koen itse olevani jäävi päättämään mitään Corgiseuran asioista ennen kuin vastuuvapaus vuoden -07 hallitukselle on myönnetty. Tämän kerroin Annelille huhtikuussa, kun keskustelimme seuran tilanteesta.

Kuitenkaan tämä ei tarkoita sitä, ettenkö ole hallituksen täysvaltainen jäsen. Tiedotus on vaan nyt tainnut onnahtaa pahemman kerran.

Sain toukokuun kokuksen pöytäkirjan 8.8.
5.8. olleesta kokouksesta tiedän vain sen, minkä olen Corgisetistä lukenut - siis saman kuin jokainen lukutaitoinen seuran jäsen.

Mikäli seuraava hallituksen kokous päätetään aina edellisessä kokouksessa olisi siitä syytä ilmoittaa KAIKILLE hallituksen jäsenille. Seuramme aataminaikuisissa säännöissä ei ole määrätty sitä aikaa, kunka kauan ennen hallituksen kokousta kokouskutsu on oltava perillä. Kuitenkin, mikäli tulkitsisimme yleistä linjaa, niin kutsun olisi oltava perillä hallituksen jäsenillä kaksi viikkoa, joissakin harvoissa tapauksissa viikkoa ennen kokousta.

Istun parin muunkin seuran hallituksessa ja poikkeuksetta pöytäkirjat kokouksista tulevat viikon sisällä kokouksen jälkeen. Em. seurojen niistä kokouksista, joissa en ole ollut paikalla, olen saanut yhteenvedon päätetyistä tärkeistä asioista (kokouspäivämäärät tms.) sihteeriltä sähköpostiini jo seuraavana päivänä. Miksi info ei Corgiseuran hallituksessa toimi vai onko kyse siitä, että se info unohtuu toimittaa tänne maalle?

Jospa jatkossa paremmin

Henni



Pysyn Corgiseuran rivijäsenenä ainoastaan kahdesta syystä. Kasvattajien kattojärjestö, Suomen Kennelliitto, ohjeistaa kasvattajia olemaan rotujärjestön jäsen. Toinen syy on huolehtia siitä, että vuoden 2007 hallitus saa tili- ja vastuuvapauden.

On ollut aika, kun Corgiseura antoi minulle paljon. Yritin omalta osaltani olla mukana toiminnassa. Tällä hetkellä en koe Corgiseuraa itselleni läheiseksi enkä koe tarvetta kannustaa tulevia kasvattieni omistajia liittymään jäseneksi.

Surullisinta tässä on se, että ihmiset asettavat itsensä koirien edelle. Yhdistystoiminnanhan pitäisi olla avointa reilua peliä ja samalla edistää rodun tunnettettuisuutta ja kasvatusta, kehittää rotua. Onneksi myös sellaista yhdistystoimintaa vielä on, niinpä aionkin keskittää oman aktiivisuuteni ja innostukseni kahden eri koiria ja koiraharrastustoimintaa edistävän yhdistyksen toimintaan.

Tämä kirjoitukseni todennäköisesti poistetaan tai lukitaan. Tunnukseni voi puolestani vaikka pakastaa, koska en niitä enää tarvitse. Sananavapaus on ollutta ja mennyttä Corgistinurkassa.

Hyvää jatkoa kaikille Corgisteille


Henni Siltanen

Onneksi nää blogit toimii.