Nyt on ihan pakko kiroilla. Perkele. Kirjotin äsken innokkaasti tarinan sekä maanantain että tämän päiväisistä treeneistä, mutta koko teksti hävis bittiavaruuteen. Menen siis tupakalle saadakseni uuden luomisvimman.

Keuhkot täynnä tervaa jatkan hammasta purren avautumista. Palataan siis maanatai-iltaan ja Kekun treeneihin. Tehtiin kahta radanpätkää ja lopuksi otin muutaman yksittäisen treenin. Eka pätkä oli aika helppo, suoriuduttiin ilman kummempia mokia, jopa pujottelunpätkäkin puolikkailla kepeillä meni siivosti. Tokalla pätkällä tehtiinkin jos jonkinlaista kurvia ja kaiken lisäksi piti ohjata kepit väärältä puolelta. Ja sekös meille tuotti ongelman! Pakko siis treenata entistä enemmän pujottelua ja sisäänmenoja. Eipä sen puoleen melko heikolla ne on olleetkin. Samaten olisi syytä nyt todellakin ryhtyä nyrkkitreeniin pihamaalla, tässä - tässä - tässä pitäisi takoa niin omaan kuin koirankin kalloon. Lahjattoman ohjaajan on siis todellakin syytä treenata. Sähellystä oli myös kepeiltä putkeen viemisessä, putkelta A:lle mentäessä hukkasin koko koiran (pitäiskö siirtyä johonkin molossirotuun kun tuo näkökin alkaa heiketä?) ja pyyhkeitä tuli. Auvo parka, kaikkea sekin joutuu kestämään. Pakko kai coachille on ostaa korillinen kaljaa tai saavillinen karkkia tämän kesän jälkeen jottei meitä muistellessaan harmaannu lopullisesti.

Meidän jälkeen kentälle ei ollut tulossa ketään joten otin vielä puomia ja kaivoin taskusta tän uuden jutun, targetin. On se ihan huippupeli, vihdoinkin alkaa valaistua tuon lisävarusteen todellinen merkitys. Parin vedon jälkeen sain Kekun puomille hokien ensisijaisesti vain esteen nimeä ja Kekun suorittaessa estettä Kaisalta bongattua nami-nami-namia (Voi helvetti, mähän olen kohta kuin Marco Bjurström!! Auts!!). Hienosti Kekku parin kerran jälkeen pysähtyi kontaktille ja odotteli kun siirryin siitä kauemmaksi ja kävin välillä palkkaamassa. Vielä pari puolikasta pujottelua ja puhdas suoritus ilman lambadaa. Ehkäpä se siitä.

Tänään sitten kaatosateessa pakkasin sekä Klaaran että Kekun kyytiin ja kentälle. Kekun otin mukaan vaan kokeillakseni maanantaista targettitreeniä puomilla ennen Klaaran treenejä. Hiukan hirvitti mahtaako puomi olla liukas, mutta ei hätiä mitiä. Kolmannella kerralla Kekku hiljensi ja pysähtyi puomilla, jättäydyin vähän turhan paljon taakse, mutta muutamilla kipikipi askelilla ja Bjurström hokemalla homma jatkui. Lopetettiin nopeesti, koska mielestäni täydellinen suoritus tuli ihan muutaman treenikerran jälkeen.

Klaaran treeni alkoi sarjalla pöytä - pussi - aita - pöytä. Ja mun pieni valopilkkuni teki tuon suorituksen täysin virheettä! Kerrattakoon, että pahnan pohjimmainen, normaalisti ilman aivoja ja toisten koirien ohjauksessa liikkuva Klaara on käynyt treeneissä vain kolme (tai kaksi?) kertaa aikaisemmin ja takana myös agileiri jolla tutustuttiin pikaisesti joka esteeseen. Seuraavaksi mentiin vauhtirinkiä neljällä aidalla, taas täysin virheettä molemmin puolin ohjattaessa. Vau! Noitten jälkeen neiti väsähti, selkeästi muiden koirien aiheuttama jännitysstressi tärähti pintaan. Vielä uutena esteenä pituus muutaman kerran ja huilia. Huilin jälkeen otettiin kertauksena rengas molemmilta puolilta virheettömästi ja perään A yksittäisenä esteenä. Liekö syynä kiipeämisen nahkeuteen ollut reilu vesilätäkkö A:lle mentäessä. Pukkausta pyllystä ja upeat alastulokontaktit targettia apuna käyttäen. Viimeiseksi vielä pujottelutreeniä kujakepeillä. Kerrankin on sellainen treeni, että ollaan totaalisen pihalla niin minä kuin koirakin. Tekisi melkein mieleni kokeilla opettaa pujottelua perinteisesti, mutta katsotaan nyt miten tämä kujahomma etenee. Saas nähdä jos tästä saadaan pujotteluongelma aikaiseksi Klaarallekin. Lisää lambadaa!

Treenien jälkeen treffasin kentällä koiratutun reilun kymmenen vuoden takaa. Rehdisti sanoen nimi ei muistu mieleen, mutta koirat olivat musta iso villis ja keskikokoinen harmaa villlis. Jututhan jatkui luonnollisesti siitä mihin ne kymmenen vuotta sitten jäivät. Heh.

Tein vielä viimeisenä ennen kuin poistuin kentältä ehkä tämän kesän uskaliaamman teon. Ostin sellaisen vähän A5-kokoa pienemmän keltakantisen kirjan. Saapa nähdä tuleeko siihen koskaan mitään merkintöjä, mutta hankittu on.